RiinaLansi

Lapset eivät sovi politiikan pelinappuloiksi

Vaaleihin on aikaa enää alle kaksi viikkoa. Näkökulmasta riippuen puhutaan sote-vaaleista, ilmastovaaleista, hoivavaaleista tai maahanmuuttovaaleista. Listalta puuttuu meidän kaikkien tulevaisuus eli lapset ja nuoret.

Onhan lapset otettu mukaan, huutaa siellä jo joku. Olivathan he jo osoittamassa mieltä ilmastonmuutosta vastaan. Totta, lapset on saatu valjastettua oman ideologian kannattajiksi. Helsingin kasvatus- ja koulutusjaoston puheenjohtaja, Vihreiden Emma Karikin ehti lausumaan, että jokaisella koululaisella oli lupa osallistua ilmastolakkoon. Olisiko Kari ollut yhtä suopea, jos mielenosoituksen aiheena olisi ollut jotain, joka ei olisi ollut suoraan Vihreiden agendalta ja ideologisesta katekismuksesta? Tuskinpa vain.

Lasten hyvinvointia ei viedä eteenpäin julkilausumilla ja periaatepäätöksillä, vaan konkreettisilla toimilla. Kävinkin siksi läpi Helsingin kaksi vuotta toimineen kaupunginvaltuuston ryhmien ja yksittäisten valtuutettujen talousaloitteet (https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/aloitteet/), koska niissä aidot pyrkimykset konkreettisiin toimiin näkyvät.

Lapsia koskevia aloitteita on tehty esimerkiksi liikuntapaikkojen osalta, mutta muuten lasten asiat eivät ole 2017 kuntavaalien jälkeen olleet valtuutettujen asialistojen kärjessä. Agendalla ovat hyvin vahvasti olleet esimerkiksi rasismin ehkäiseminen kaupungin toiminnasta ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien parantaminen, jotka ovat toki erinomaisia hankkeita. Tärkein yksittäinen lasten arkea koskeva aloite oli Vihreiden Atte Harjanteen helmikuussa esittämä idea, jonka mukaan kaupunki päätti puolittaa liha- ja maitotuotteiden kulutuksen koko kaupunkikonsernissa vuoteen 2025 mennessä.

Tätä päätöstä hehkutettiin monessa puolueessa, vaikka kyse on kaikkea muuta kuin yksiselitteisestä asiasta. Luonnonvarakeskuksen emeritusprofessori Hannu Korhonen ja johtava tutkija Anna Pihlanto muistuttivatkin Helsingin Sanomissa 30.3., ettei kaupungin linjaus vastaa valtion ravitsemusneuvottelukunnan ruokailusuosituksia lapsiperheille, varhaiskasvatukseen ja kouluruokailuun.

Tällaiset ravintoon liittyvät ideologiset päätökset ovat monen lapsen kannalta valtavan epäreiluja. Pelastakaa Lapset ry:n mukaan 14,7 prosenttia lapsista elää köyhyydessä. Näille lapsille lämmin, monipuolinen kouluateria voi olla ainoa kunnollinen ateria päivässä. Helsingin kaupungin päätöstä voidaankin pitää paitsi lyhytnäköisenä, myös vastuuttomana.

Kaikkia lapsia koskettava asia on myös inkluusion periaatteen toteutuminen päiväkodeissa ja kouluissa. Periaate on kannatettava, mutta erityistä tai tehostettua tukea tarvitsevien lasten tuki ei ole käytännössä juurikaan toteutunut liian suurissa lapsiryhmissä tai erityisopettajapaikkojen ja -pulan vuoksi. Tukea tarvitsevia lapsia on noin 15-20 prosenttia lapsista. Käytöshäiriöisiä lapsia arvioidaan olevan lähteestä riippuen noin 5-15 prosenttia.

Inkluusiota on varsin taitavasti käytetty leikkaustoimena kasvatukseen ja koulutukseen. Helsingin kaupunki on PD-rahalla pyrkinyt tasoittamaan alueiden erilaisuutta. Tämä on hyvä, mutta ei vielä riittävä toimi.

Traagista on, että hyvää tarkoittava inkluusio on muuttunut eriarvoistavaksi periaatteeksi. Kun ryhmäkoot kasvavat, eivät erityistä tukea tarvitsevat saa kaipaamaansa apua, mikä johtaa turhautumiseen ja merkittävään syrjäytymisriskin kasvuun. Myös moni ulkomaalaistaustainen lapsi kärsii suomen kielen puutteista. Joustavaa opetusta koulun alkutaipaleella ei ole riittävästi. Tämä uhkaa johtaa niihin lieveilmiöihin, joista suvaitsematon politiikka ammentaa voimansa. Ulkomaalaistaustainen lapsi ansaitsee ja tarvitsee enemmän.

Inkluusio ei palvele myöskään lahjakkaampia lapsia ja nuoria, koska ryhmissä on käytännössä pakko edetä hitaampien ehdoilla. Tämä saa lahjakkaatkin oppilaat turhautumaan. Meillä ei ole varaa kumpaakaan näistä seurauksista. Lopputulos kehityksestä on koulushoppailu, vaikka jokaisen asuinalueen koulu pitäisi tosiaankin olla myös vanhempien mielestä se paras koulu omalle lapselle.

Ainoa keino on kehittää varhaiskasvatusta, perusopetusta ja toiseen asteen opetusta sekä hoitaa opettajamitoitus lailla kuntoon. Esiopetuksessa tulee olla yksi opettaja 13 oppilasta kohti, 1-2. luokilla 1:18 ja 3-9.luokilla 1:20. Myös toisen asteen koulutuksessa tarvitaan yksi opettaja 20 oppilasta kohti. Näiden lisäksi tarvitaan pienempiä ryhmiä erityistukea tarvitseville. Muuten syyllistymme lasten ja nuorten heitteillejättöön. Useimmat vanhemmat tarvitsevat tukea käytöshäiriöissä heti, kun käytöshäiriö havaitaan varhaiskasvatuksessa lapsen ollessa noin 3-4 -vuotias. On viimeinen aika auttaa kaikki lapset hyvään elämään mahdollisimman varhain. Perhemyönteinen politiikka on keskustan keskeinen tavoite. Tulevaisuutemme on lapsissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset