RiinaLansi

Antti Rinteen kasvisten ALV-ale on järjetön idea

Demarien Antti Rinne kiisti eilen Ylen tentissä, että olisi esittänyt lihalle mitään aiempaa korkeampaa eli erillistä lihaveroa. Areenasta voi edelleen katsoa, mitä hän tarkalleen ottaen sanoi esimerkiksi brasilialaisesta pihvilihasta. Eilen Rinne esitti, että kestävän kehityksen mukaisille tuotteille annettaisiin alhaisempi verokanta. Pieni yksinkertainen laskelma osoittaa, ettei demareissa ole laskettu tämän idean vaikutuksia, eikä sitä että se tukee heidänkin kannattajille tolkuttoman kalliiksi. Kyse on vain siitä, että tällä demarit vastasivat lihaverogaten aiheuttamaan paniikkiinsa.

Otetaan yksinkertainen 100 euron ruokakassi, josta ALV:n osuus 14 euroa (oletetaan samalla, ettei nyt ostettu saunaoluita tai -siidereitä, joissa ALV-kanta on 24%). Jos ajatellaan, että puolet ruokakassista on kasviksia, niiden osuus ALV:stä on 7 euroa. Jos ilmastolle haitallisen lihan osuus ruokakassista on vaikkapa 15 %, liha tuottaa ALV-tuloa valtiolle 2,10 euroa. Ruokakassissa on muita elintarvikkeita 35 eurolla ja yksinkertaisuuden vuoksi tämä osuus pysyy laskelmassa samana koko ajan.

Jos kasviksille tulee alhaisempi verokanta (esim. usein käytetty 10%), kasvisten osuus ALV:stä enää 5 euroa. Jotta ostokset tuottaisivat valtiolle yhtä paljon ALV-tuloja, pitäisi kasviksia ostaa 70 eurolla. Kassin hinta nousee samalla 120 euroon.

Jos lihan kulutus puolittuisi (7,5 euroa eli ALV 1,05 euroa), kasvisten osuus ruokakassissa pitäisi nousta 80 euroon (ALV-tuotto 8 euroa paikkaisi tuon euron aukon). Tässä tapauksessa ALV-tuotto pysyisi ennallaan, mutta ruokakassi maksaa 122,50 euroa eli kuluttajalle 22,50 euroa/prosenttia enemmän.

Jos lihan kulutus loppuisi kokonaan, pitäisi kasviksia ostaa 110 eurolla, jotta ALV-tuotot pysyvät samana. Tällöin ruokakassin hinta nousee 145 euroon.

Jotta demarien kasvisruokien ALV-ale ei romahduta valtion elintarvikkeista saamia ALV-tuloja, pitää kuluttajien maksaa ruokakassistaan 45 prosenttia nykyistä enemmän. Ja kantaa kotiin aika lailla enemmän kasviksia.

Jos elintarvikkeiden arvonlisävero tuottaa vähemmän kuin aikaisemmin, pitää vajetta paikata jotakin muuta veroa nostamalla. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Miksi kenenkään ja varsinkaan keskustalaisten on syytä vääristellä SDP:n ja samalla Rinteen ilmoittamaa kantaa, että arvonlisäveron porrastuksella voitaisiin suosia terveyttä edistävien elintarvikkeiden käyttöä.

Blogissa ainakin minua hämmentää kovasti kohta: "Jotta demarien kasvisruokien ALV-ale ei romahduta valtion elintarvikkeista saamia ALV-tuloja, pitää kuluttajien maksaa ruokakassistaan 45 prosenttia nykyistä enemmän. Ja kantaa kotiin aika lailla enemmän kasviksia."

Missään ei ole päätetty, miten paljon vihannestuotannon arvonlisäveroa alennetaan. Se kuitenkin on varmaa, ettei muutosta toteuteta siten, että kansalaisten kuluttamien elintarvikkeiden hinta nousee 45 prosenttia. Se merkitsisi pienituloisille mahdotonta tilannetta ja yhteiskunnalla myös.

Ei Suomella ole varaa lisätä kansalaisten menoja. Päinvastoin kautta linjan tunnustetaan tarve pienituloisten elinmahdollisuuksien kohentamisesta. Missä ihmeessä noita vääristelyuutisia oikein tehtaillaan?

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"...voitaisiin suosia terveyttä edistävien elintarvikkeiden käyttöä".
Eli mitä enemmän veroa maksat sitä terveellisempää syömäsi ruoka on ?
Onkohan niin ?
http://www.tritolonen.fi/uutiset/2909-predimed-tut...

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Parasta ois kun kaikki Suomessa tuotetttujen elintarvikkeiden ALV. tiputettaisiin 0%:tiin. Siinä olisi luonnonystvällinen teko jolla voisi olla se 0000,1% Vaikutusta ilmastoon..

Käyttäjän RiinaLansi kuva
Riina Länsikallio

Kiitos kommenteista! Tähän samaan asiaan on tarttunut Yleltä juuri julkaistussa jutussa https://yle.fi/uutiset/3-10707413.

Blogissani oli täysin kuvitteellinen esimerkkilaskelma siitä, mitä Rinteen ehdotus voisi käytännössä tarkoittaa. Näyttää siltä että entinen valtiovarainministeri ja pääministeriehdokas on heittänyt ideansa hatusta. Käsittämätöntä. Toivottavasti äänestäjät tämän huomaavat.

Myöskin Helsingin sanomat analysoi tilannetta: https://www.hs.fi/junkkari/art-2000006049057.html Veroasiantuntijat: "Vihannesten veroalennuksen tulisi siis muuttaa kuluttajien rahankäyttöä siten, että nykyisin esimerkiksi verottomiin ulkomaanmatkoihin käytetty raha kulutettaisiin alennettujen vihannesten ostoihin. Tämä ei vaikuta kovin uskottavalta. Vertailu yhteisöveroalennukseen siis ontuu.”

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ai nyt ollaan huolissaan mitä verojen laskeminen tarkoittaa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Riina Länsikallio: Pitäisiköhän sinut aluksi hieman opetella talouden perusteita, jotta et heittele lisää päättömiä olettamuksia toisten luettavaksi. No, omapa on häpeäsi.

Käyttäjän RiinaLansi kuva
Riina Länsikallio

Hyvää huomenta, Viljo Heinonen: kuten sanoin, kyse oli nopeasta ja yksinkertaistetusta laskelmasta, jonka voi aivan vapaasti osoittaa vääräksi. Minusta yksittäisen kansanedustajaehdokkaan vero-osaaminen ei ole kovin laajamittainen ongelma, mutta kuka opettaisi näitä perusasioita demareille tai entiselle valtionvarainministerille, joka pyrkii kovin innolla pääministeriksi?

Itse asiassa luulen tietäväni, miksi Rinne esitteli älyttömän ideansa kasvisten veroalesta. Hän myönsi Ylen tentissä tehneensä virheen, kun vastusti aikanaan yhteisöveron laskua. Ehkäpä hänen mielestään myös ruuan alv toimisi samalla logiikalla, mutta se ei tietenkään pidä paikkaansa.

Olen todellakin suuresti huolissani tulevista veroratkaisuista, mikäli SDP on hallituksessa.

Hyvää päivänjatkoa Saarijärvelle!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset