RiinaLansi

Monipuolinen lähiruoka on ympäristöystävällisin ja tervein valinta

Suomessa on ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tehty aika erikoisia poliittisia, ruokaan liittyviä avauksia viime aikoina. Helsingin kaupunki päätti vihreiden aloitteesta vähentää liha- ja maitotuotteiden kulutusta kaupunkikonsernissa 50 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Espoossa yritettiin siirtyä kokonaan kasvisruokaan luottamushenkilöiden kokouksissa, mutta aloite kaatui äänestyksessä.

Näissä ja muissa vastaavissa aloitteissa on halua vähentää ruuan ympäristövaikutuksia. Tahtotila on oikea mutta keinot eivät. Ympäristövaikutukset ovat tärkeitä ja niihin kannattaa tutustua esimerkiksi Ylen perjantaisen artikkelin (linkki: https://yle.fi/uutiset/3-10603217?fbclid=IwAR0TWH5hGV2LbtIPV7jtqrb7IvmdwKSi6JV59RoFTReyEYIEDeVxN5RKyCA) kautta.

Ympäristövaikutusten rinnalla tulisi aina katsoa myös ruuan ravitsemuksellisia arvoja. Erityisen tärkeää tämä on silloin jos ja kun päätökset koskevat päiväkoteja ja kouluja. Lapsilla on kaikkien ravintoaineiden painoon suhteutettu tarve aikuiseen verrattuna suuri ja aineiden saannista on huolehdittava erityisesti päiväkodeissa ja kouluissa sekä tietysti perheissä. Päätöksissä tulisi siis huomioida lasten kasvussa tarvittava energia ja ravintoaineet hyvin huolellisesti.

Kasvisruoka on hyvää ja kaikkien ravintosuositustenkin mukaan kasvisten osuus pitää olla puolet lautasesta. Pelkkä kasvisruokavalio jää kuitenkin vajaaksi. Tarvitsemme lisäksi helposti maitotuotteista, kalasta, kanasta ja lihasta saatavia proteiineja ja muita ravintoaineita voidaksemme hyvin. Lapset erityisesti tarvitsevat niitä kasvaessaan. Tämä tarkoittaa, että ruokavalion pitää sisältää kalaa, maitotuotteita ja myös sitä joidenkin kammoksumaa lihaa.

Naudanlihantuotanto on todettu ympäristövaikutuksiltaan haitallisimmaksi, mutta asia ei ole ihan näin mustavalkoinen täällä meillä. Naudanlihan tuotanto on meillä äärimmäisen tarkkaan valvottua. Suurin osa lihantuotannosta syntyy maidontuotannon ”sivutuotteena”.  Maito ja siitä valmistettavat tuotteet on tärkeää lähiruokaa Suomessa.  

Juurekset, vihannekset, viljatuotteet, palkokasvit ja marjat sekä hedelmät ovat ilmastoystävällisiä ruokia. Myös tietyt kalat, maitotuotteet ja kana kuuluvat näihin. Mitä lähempänä ne tuotetaan, sitä ilmastoystävällisempiä ne ovat. Unohtaa ei sovi perunaa, joka on meille lähellä tuotettu ja jonka hiilijalanjälki on lähtökohtaisesti varsin pieni. Oikein ruokalautaselle valmistettuna peruna on paitsi energianlähde niin myös sisältää elimistölle tärkeitä ravintoaineita - toisin kuin riisi tai pasta. Tämä on fakta, vaikka itsekin rakastan italialaisia pastoja.

Ilmastosyiden takia on esimerkiksi demareissa tehty neljän vuoden aikana ruokakysymyksissä täyskäännös. Neljä vuotta sitten pj. Antti Rinne hehkutti yli 10 000 kalorin pekonipastaansa. Nyt vaalien alla Rinne toipuu pallolaajennuksesta ja hänen tuuraajansa Sanna Marin kertoi Ylen ilmastokyselyssä, että demarit kannattavat ensi vaalikaudella punaisen lihan ja maitotuotteiden kulutuksen vähentämistä poliittisin toimin. Siis lainsäädännöllä.

Jokainen vanhempi on kiinnostunut lapsen hyvästä kasvusta. Perheissä ja päiväkodeissa sekä kouluissa ekologisin ja terveellisin ruokavalio onkin todennäköisesti monipuolinen lähiruoka. Kotimaisen ruuan suosiminen on paras ilmastoteko. Keskustan ohjelmassa muistutetaan, että Suomessa tuotettu ruoka on puhdasta lähiruokaa. Lähiruuan syöminen ja kotimaisen tuotannon ylläpitäminen on sitä todellista, kestävää elintarvikepolitiikkaa.

Pakottaminen sopii huonosti länsimaiseen demokratiaan. Paremmin se on aina istunut tuonne itänaapuriin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Yritätkö siis väittää, että kasvisruokavaliosta ei voi saada riittävää määrää proteiinia? Sehän on selvä valhe, se onnistuu kyllä.

Käyttäjän RiinaLansi kuva
Riina Länsikallio

Niin, jos tämän blogini lukee ajatuksella, siitä kyllä pitäisi käydä ilmi, että kannatan monipuolista ja terveellistä, ilmastovaikutuksiltaan mahdollisimman vähäistä ruokavaliota. Pragmaatikkona ja realistina totean, että tämä tarkoittaa ennenkaikkea lähellä tuotettujen ruoka-aineiden ja elintarvikkeiden suosimista.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Valehtelu on valehtelua, mitä sitä kiertelemään: ”Tarvitsemme lisäksi helposti maitotuotteista, kalasta, kanasta ja lihasta saatavia proteiineja ja muita ravintoaineita voidaksemme hyvin. Lapset erityisesti tarvitsevat niitä kasvaessaan. Tämä tarkoittaa, että ruokavalion pitää sisältää kalaa, maitotuotteita ja myös sitä joidenkin kammoksumaa lihaa.”

Ei pidä. Myös lasten terveellinen ruokavalio on mahdollista toteuttaa vaikka kokonaan ilman eläinkunnan tuotteita. Joitakin ravintolisiä tarvitaan pilleripurkista, ei sen kummempaa. Täysin kasvispohjaista ruokavaliota noudattavat perheet tuntuvat olevan huolellisempia lastensa ruokkimisessa kuin sekasyöjät.

Käyttäjän SaaraHolappa kuva
Saara Holappa

Lähiruoan suosiminen on oikein positiivinen asia ja on hienoa, että siitä puhutaan. On syytä muistaa, mitä Suomen tuotantoeläimille syötetään. Käsittääkseni merkittävä osa rehusta on ulkomailta tuotua soijaa, joten eläinperäisten tuotteiden kohdalla voi olla kyseenalaista puhua lähiruuasta. Lisäksi ympäristövaikutuksiltaan eläinperäisen ruuan tuotanto on monin verroin kuormittavampaa kuin kasvipohjaisen.
Vegaaniruokavaliossa saa helposti riittävästi proteiinia, kun syö monipuolisesti erilaisia palkokasveja, siemeniä, pähkinöitä ja täysjyväviljoja kasvisten ohessa. B12-vitamiinia on syytä ottaa ravintolisänä, ja onneksi sekin on tänä päivänä varsin helppoa vitaminoitujen kasvimaitojen, ravintohiivahiutaleiden ja toki erilaisten pillereiden ja suihkeiden ansiosta.

Käyttäjän RiinaLansi kuva
Riina Länsikallio

Hei, kiitos kommentistasi.

Lehmät ja myös lihakarja syövät pääasiallisesti nurmesta säilöttyä rehua ja tietysti tuoretta nurmea. Soija on korvattu pitkälti rypsillä, jossa on parempi valkuaisarvo. Kyse on siis aidosta lähiruuasta.

Monipuolinen, luonnollinen ruokavalio mahdollistaa kaikkien ravintoaineiden riittävän saannin, jolloin hivenaineita tai vitamiineja ei tarvitse ottaa pillereinä tms. muodossa. Kasvavien lasten kanssa onkin erittäin tärkeää huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta. Ravintolisät eivät koskaan korvaa monipuolista ruokavaliota.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset