Työelämän muutosta pitää haluta
Työhyvinvointi on nousemassa yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä, kun suomalaisen työntekijän halua tehdä työtä mitataan. Tiedossani ei ole, että viime liittokierroksella osapuolet tai valtakunnansovittelija olisi liittänyt sovintosopimuksiin merkittäviä työhyvinvointia edistäviä elementtejä. Niitä olisi nyt tässä valtakunnassa tarvittu, ja ehkä vähän jopa odotettukin.
Monet nyt mielellään esittävät kovia kannanottoja työelämälainsäädännöstä, mutta niistä herää välillä ajatus, että työelämän todellisuus tunnetaan varsin kapea-alaisesti. Myös nykyhallitus on esittänyt lakeihin muutoksia, joita ei ole ollut mahdollista eikä aina järkevääkään sellaisinaan toteuttaa.
Heikoimmissa organisaatioissa käytetään kaikenkarvaisia työelämän laadun konsultteja tukemaan johdon mielipiteitä ja valta-asetelmia, vanhaan suomalaiseen tapaan. Tämä on surullista.
Hyvinvointia heikentävät heikot työolot, väkivalta, syrjintä tai kiusaaminen työssä, heikko tai mielivaltainen johtaminen sekä muut ongelmat, joita ei kyetä tai osata ratkoa työpaikoilla. Erityisen vaikeaa on julkisella sektorilla, johon vähenevien resurssien lisäksi kohdennetaan lisää valtavia töiden ja organisaatioiden muutospaineita. Lisäksi julkisella sektorilla on virkamiehenä hoidettava kaikki tehtävät. Työn määrä sellaisenaan on hallitsematon, mikä työntekijöillä johtaa usein riittämättömyyden tunteeseen.
Motivaatio työhön sitoo työpaikkaan. Motivaatiota ylläpitää oikeudenmukaiseksi koettu palkka, mutta yhä enemmän koettu hyvinvointi työssä. Jokainen meistä haluaa osallistua omaa työtä koskevaan päätöksentekoon. Tämä lisää osallisuuden tunnetta omassa työyhteisössä ja kasvattaa meidän kaikkien voimavaroja. Hyvinvointia on myös se, että työ koetaan merkitykselliseksi. Työn merkityksellisyys korostuu terveys-, sosiaali-, koulutus- ja kasvatusalan tehtävissä, joihin usein yhdistyy korkea koulutus ja korkeat työn vaatimukset.
Robotisaatio ja tekoäly valtaavat työelämää kiihtyvällä tahdilla. Suomalainen nuoriso ei ole yhtä työkeskeistä kuin aiemmin. Nyt pitäisi arvioida mitä tapahtuu 10 vuoden päästä. Tarvitaan pysyviä muutoksia työelämän lainsäädäntöön, resurssointiin, toimintatapoihin ja linjauksiin.
Mielenkiinnolla odotan, kuka tahoista tai järjestöistä seuraavaksi tarttuu työhyvinvoinnin vaikuttavaan ja pysyvään kehittämiseen. Työelämä 2020 -kaltaiset ylätason sateenvarjohankkeet tai rajoitetun Työterveyslaitoksen resurssit eivät sellaisiksi riitä, kun samaan aikaan työnantajien edustajat vesittävät yhdessä tarpeellisiksi koettuja tavoitteita.
Nyt on etsikkoaika järjestöillä, puolueilla, valtiolla ja kunnilla. Ne, jotka tämän työhyvinvoinnin nousemisen työelämän kehityksen kärkihankkeiden joukkoon oivaltavat, pääsevät eturiviin määrittelemään sitä, miten työntekijät ja esimiehet pidetään mukana, tyytyväisinä, motivoituneina ja innostuneina tulevien haasteiden edessä. Tässä on isoa haastetta meille kaikille.
Nimenomaan… pitää olla motivaatiota.
1000 henkilön työllistäminen ei sitä osoita.
Eikö?
-ei, koska 500 henkilöä tarvitaan niiden tilalle jotka jättävät firman.
Ratkaisu?
Väite: viisi vuotta…
* * *
Sinut pitäisi saada kansanedustajaksi!
Ilmoita asiaton viesti
Mikseihän tuo osiltaan ole sitäkin minkä suhteen lienen jopa samaa mieltä … mutta, kun oikein toitotetaan työpahoinvointia, kiusaamista, stressaantumista, työuupumista… alkaa kait joku siihen uskoakkin.
Viime syksynä lopetin pikkuyritykseni, ikää kun alkaa olla jo 10v yli normieläkeiän, vielä kuitenkin yhden osa-alueen jätin ja toiminimellä työskentelen. Jos motivoituu työhönsä, eläkeikä saattaa siirtyäkkin, omasta aloitteesta.
Jos taas kokee työnsä pakoksi, toimeentulonkin vuoksi, tilanne tuottanee juurikin edellä mainitsemiani negatiivisia ilmiöitä, joskaan en ole koskaan henkilökohtaisesti moisia kokenut.
Ilmoita asiaton viesti
Rahan ansaitseminen ratkaisee niin yksityisen kuin julkisen sektorin toiminnoissa. Näyttää siltä, että se on aika raadollista puuhaa. Ihminen ja hänen vointinsa on alistettu sen ikeen alle. Pois pääsyä ei ole ellei jotain keksitä sen tilalle.
Ilmoita asiaton viesti