*

RiinaLansi

No nyt se home lähtee!

Tässä on kaksi vaihtoehtoa: joko Suomi on täynnä luulotautisia naisia tai sitten on todellakin aika vaihtaa kuntapäättäjiä. Homeista, kosteusvaurioista ja muista sisäilmaongelmista sairastuminen kunnan omistamissa rakennuksissa on rampauttanut liian monen elämän jo vuosien ajan.

Kuntarakennukset ovat törkeän huonossa kunnossa. Koulujen ja päiväkotien kunnosta ei ole huolehdittu, ja jos on huolehdittu, on se tehty puutteellisin tiedoin, usein vain joitakin asioita korjaamalla. Osa rakennuksista on suunniteltu hyvän sisäilman kannalta täysin väärin. Tälläisiä ovat esimerkiksi valesokkeli- ja muut maanvaraiset ratkaisut, joissa kosteus on nopeasti päässyt maan kautta kaikkialle rakenteisiin. Osa rakennuksista on rakennettu huolimattomasti, jopa vielä tänä päivänä.

Lapsilla on aikuisia suurempi riski sairastua home- ja kosteusvaurion vuoksi. Helsingin kaupunki on saanut useita huomautuksia sisäilmaongelmien hoitamiseen ja tietojen antamiseen liittyen. Huomautusten vaikutus on ollut vähäinen, koska edelleen lapsia ja aikuisia sairastuu Helsingin kouluissa sisäilmaongelmien vuoksi. Kaupungin asenne ongelmien selvittämiseksi, hoitamiseksi sekä sairastuneista huolehtimiseksi on ollut viivyttelevä ja armoton. Lisäksi sisäilmatyöryhmien julkiset tiedot rakennusten kunnosta on tarpeettomasti pidetty salassa.

On aika edellyttää Helsingin päättäjiltä konkreettisia, laajoja toimia kaikkien päiväkotien ja koulujen kuntoon laittamiseksi. Vähintään kaksikymmentä vuotta on sisäilmaongelmista johtuvista terveyshaitoista ollut tietoa ja silti ollaan edelleen tässä tilanteessa. Kuntoon laittaminen ei ole ollut eikä ole vain rahakysymys, vaan erityisen paljon arvo- ja tahtokysymys.

On aika puuttua myös Helsingin kaupungissa rakentamisen virheisiin ja vaatia suunnittelijoilta ja rakentamisesta vastaavilta laatua, joka takaa terveelliset ympäristöt kuntapalveluissa. Kuntarakennukset ovat meidän kaikkien yhteisesti omistamia, omilla verorahoillamme suunnitteltuja ja rakennettuja. Niitä käyttävät me kaikki, myös lapsemme. Vaadi kuntapäättäjältäsi muutos tähän pitkään jatkuneeseen ongelmaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JuhaKinnunen kuva
Juha Kinnunen

Tuossa yritysblogien puolella on eräs näkökulma asiaan. Osittain puhutaan samoista asioista. Kyse on rakentajan, rakennuttajan, rakennusten kunnossapidosta vastaavien ja käyttäjien vastuista. Mikä tahansa noista onkin heikko lenkki, se riittää monesti aikaansaamaan ongelmia.

https://rakennusteollisuus.wordpress.com/2017/04/0...

Käyttäjän RiinaLansi kuva
Riina Länsikallio

Rakennusprojektien hankkijoilla eli kunnalla ja urakoiden toteuttajilla on luonnollisesti molemmilla oma vastuu tehtävistään. Esimerkkejä virheistä on lukuisia kuntarakennuksissa. Koulujen, päiväkotien ja sisäilmaongelmien poistaminen täytyy olla yhteinen tavoite. Sitä se ei ole vielä ollut.

Erja Aalto

Helsingin kaupungin prioriteettinä on strategiassa ollut tuottavuustavoite -1%. Toisin sanoen kuluja leikataan vuosittain, vaikka asukkaiden määrä kasvaa, usein ilman leikkausten aiheuttamien vaikutusten arviointia ja näin on kuntalaisten palvelut sitten heikentyneet laadultaan - ja tästä on kärsinyt mm. opetustoimi, terveyspalvelut jne.

Toimituksen poiminnat